Apinaa koijataan, apinaa pumpataan!

Mitä olen oppinut tälla viikolla? No ainakin laittamaan ruokaa platanoista eli ruokabanaaneista. Yolanda, joka on siis se nainen, kenen luona asumme opetti meidat tekemaan tostones con queso y frijoles molidos. Dekoodattuna paistettuja platanoja paikallisen juuston ja muhennettujen papujen kera. Oltiin aikasemminkin syöty niitä ravintolassa tosin, mutta tamä ylitti kaikki aikaisemmat tostoneskokemukset. Täytyy yrittää saada Kortepohjan ostarin Sale tilaamaan ruokabanaaneja valikoimiinsa. Huomenna aiotaan opetella tekemään gallo pintoa ihan alusta asti itse.

Lauantaina oli tarkoitus lähteä tutustumaan Päivikin kahvitilaan, mutta koska äkäinen bakteeri oli kaatanut 3 miesvahvuudestamme, mukaanlukien Päivikin, sängynpohjalle, otimme käyttöön suunnitelma b:n eli Selva Negran, luonnonpuiston, hotellin ja kahvitilan täältä hieman pohjoiseen. Meitä siis loppujen lopuksi lähti sinne vain kolme.

Ilmeisesti jumalat olivat puolellamme jo aamusta alkaen, koska bussi lähti melkein heti, saatiin istumapaikat ja jäätiin oikeassa paikassa pois. Käydessämme ostamassa hotellilta kartan törmasimme paikan omistajaan Eddyyn, joka oli sita mieltä, että suomalaiset ovat yhtä puheliaita ja äänekkäitä kuin italialaiset. Kerrankin jotain uutta. Kuulemma ruotsalaiset ovat vakavia. Jajajajaa. Eddy suositteli meille reittiä ylos huipulle (1570 m) ja sieltä nuoruuden lähteen kautta takaisin. “Tuon luonnonvastaisen ikuisen nuoruuden...” Joten sinnepä sinne, viidakkoon apinoita bongaamaan.

Ihan helevetinmoisen nousemisen ja vielä helevetinmoisemman laskeutumisen jälkeen siis kuultiin ensimmäistä kertaa apinoiden mölyä. Yhtään kaiffaria ei näyttäytynyt, mutta vielä on toivoa. Sillä ne tuskin ovat koko Nicaraguan ainoat apinat. Palatessamme näimme myös guatusan. En tiedä mikä se mahtaa olla suomeksi, mutta se on sellainen iso pitkäjalkainen ja hännätön rotta. Ilmeisen vaaraton ja todella koomisen näköinen otus.

Kotiinpäin mennessä kävi vielä niin mahtava tuuri, että Eddy sattui olemaan menossa Masayaan ja heitti meidät kaupunkiin. Hyvä niin, sillä oli jo nälkä, kuten aina ja päästiin nopeammin syömään paikallista viikonloppuruokaa nacatamalesia. Se on sellaista lihaa jonka ympärilla on maissista tehty massa. Nam!

Sunnuntai ei ole ollut läheskään yhtä hyvä päivä ja tälläkin hetkellä revin viimeisiä hiuksia päästä kun täällä on alkamassa Matagalpa-viikko ja meteli on sen mukainen. Ilmeisesti kun kerrankin jotain tapahtuu, niin siitä on otettava nimenomaan kaikki mahdollinen ääni irti. Eikähän siinä mitään, jos olisi vaikka musiikkia, mutta kun se on epämääräistä rummunhakkamista höystettynä esim. Reggaetonin renkutuksella tai muulla vastaavalla ja ihan jumalattoman kovalla. Päätä särkee jo valmiiksi, niin tama ei sitä ainakaan helpota. No ei auta itku markkinoilla eika tulipalo pakkasella.