Ei kurjuutta kummempaa

Täytyy varmaankin taas vähän jaaritella. Mistäköhän sitä aloittaisi. No lauantaihan oli siis se kuuluisa Matagalpa-päivä. Mutta koska meille jokainen päivä on Matagalpa-päivä, tultiin siihen tulokseen, että sitä päivää on parasta viettää mahdollisimman kaukana itse Matagalpasta. Nimittäin kun aamulla herättiin tai oikeammin jatkettiin hereilläoloa, kun oltiin saatu kuningasidea että ei mennä nukkumaan vaan samoilla silmillä bussiin, niin kello viideltä aamulla oli sellainen pauke ja möykkä kadulla, että luulimme sodan syttyneen. Taksit ajoivat jonossa ympäri kaupunkia ja yhden camionetan kyydissä oli torvisektiokin. Sitten tähän paikalliseen juhlintaan liittyy myös ilotulitteet a.k.a. kovaääniset räjähteet. Siis tämä kaikki alkoi jo ennen aamukuutta.

Näin ollen reissu kraaterijärvelle Laguna de Apoyoon tuli tarpeeseen, koska järjenlähtö olisi saattanut olla lähellä. Päätettiin, ettei lauantaina tehdä mitään ja näin ollen ei nyt mitään erityisen mielenkiintoista kerrottavaakaan ole. Laguna de Apoyo on n. 23000 vuotta sitten syntynyt kraaterijärvi, joka on tosi syvä, mutta siellä voi mainiosti uida. Niinpä päivä kului järvessä lilluen aamusta iltaan. Suurin ponnistus oli noin 20 minuutin mittainen melontaretki. Ja tosiaan tutustuimme hieman ymparistöön ja silloin näin sen mitä olen jo hyvin kauan odottanut. APINOITA!!! Tosin kaukaa, mutta kuitenkin. Ne vain hengaili siellä puussa ja ilmeisesti evästi. Laskujeni mukaan ainakin kolme isoa apinaa ja kaksi pientä niitä oli. Nähtiin myös jotain lintuja, jotka olivat vähän kuin papukaijan ja närhen risteytyksiä.

Sunnuntaina lähdimme sieltä Masayaan, joka nykyään tunnetaan myös laihojen hevosten kaupunkina, jossa on kaksi isoa mercadoa. Käytiin tutustumassa vanhalle mercadollekin, joka on hyvin kauniiksi laitettu, mutta täynnä turisteja ja sitten varsinaiset ostokset tehtiin uudelta mercadolta. Uusi mercado on todella sekava ja aivan järkyttävän suuri mädälle haiseva pläntti, mutta mitäs sen väliä kun on riippumatoista kyse. Minäkin jopa opin tinkimään. Tosin taktiikkani oli hyvin passiivisagressiivinen. Kun joku ehdotti jotain, niin sanoin vaan, että “hmm, ehkä en sittenkään” niin kauan, että päästiin sopuun.

Meillä kävi muuten uskomaton tuuri bussien suhteen, koska ei tarvinnut odotella juuri ollenkaan. Uskomatonta. Historiallinen päivä. Nyt on sitten alkamassa toiseksi viimeinen viikko Matagalpassa, josta kaiken kaikkiaan pidän hyvinkin paljon, vaikka sitä aina välillä mollaankin. Meillä on Matagalpan kanssa tällainen viha-rakkaussuhde.