Jos metsään haluat mennä nyt...

...sä takuulla yllätyt!

Kysymys: Miten selvität Nicaraguassa bussiaikataulun? Vastaus: Kysyt jokaiselta, joka mahdollisesti voisi sen tietää ja lasket vastauksien keskiarvon. Esimerkki: Busseja La Daliaan lähtee aamuvarhaisesta joko puolen tunnin, tunnin tai kahden tunnin välein. Sitten vaan asemalle seisoskelemaan, niin eiköhän sieltä johonkin pääse. Niin mekin siis teimme, kun halusimme päästä La Sombra Eco-Lodgeen, joka on hotelli/kahvitila/luonnonpuisto Matagalpasta jonkin matkan päässä vielä ylempänä vuorilla.

Guanucassa (paikallinen matkakeskus) meille selvisi, että meidän kannattaa ottaa bussi Waslalaan ja jäädä pois La Estrellassa, joten noudatimme sitä neuvoa, vaikka sitä ei oikeastaan koskaan tiedä. Pyysimme rahastajapoikaa kuitenkin vinkkaamaan meille kun olemme La Estrellassa, mikä oli hyvä ratkaisu, koska La Estrellan kylä on yhtä kuin kaksi taloa tien varressa. Siihen meidät sitten jätettiin ja oltiin ihan vaan vähän hukassa, joten kysyttiin yhdeltä mummelilta, joka sattui kulkemaan ohi ja hän oli sitä mieltä, että La Sombraan on siitä 10 kilometriä. No onhan se vähän pitkä matka patikoitavaksi, joten kysyttiin vielä eräältä miekkoselta ja hänen veikkauksensa oli neljä kilometriä. Onneksi neljä kilometriä oli lähempänä oikeaa vastausta, joten pitkähkön kipuamisen jälkeen saavuimme La Sombraan. Ja me kuusi olimme ainoat vieraat koko paikassa, joten saimme oman henkilökohtaisen oppaan ja kokin.

Lounaan jälkeen lähdimme Erneston kanssa metsään. Onneksi Ernestolla oli machete mukana ja mekin saatiin mieronsauvat, ihan siltä varalta että boat tai vyötiäiset käy kimppuun. Ensimmäinen etappi oli pienehkö vesiputous jonka alle oli kerääntynyt pieni lampi kirkasta ja kuulemma kylmää vettä, mutta uskaltauduimme kuitenkin pulahtamaan sinne ja todettiin, että vesi on suurinpiirtein yhtä lämmintä kuin se ikinä voi Suomessa kesällä olla. Kuulemma yleensä vierailijat kiljuu ja rimpuilee kun vesi on niin kamalan kylmää, joten me olimme poikkeus kun hiippailtiin ihan kylmän viileästi veteen. Vesiputoukselle mennessämme näimme ensimmäisen laiskiaisen, joka nimensä mukaisesti vain roikkui puun latvassa, eikä osoittanut minkäänlaista elon merkkiä, mitä nyt vähän ojenteli toista tassuaan. Kierrettyämme pienen lenkin vesiputoukselta palasimme takaisin hotellille, josta oli tarkoitus lähteä katsomaan kahvinpoimintaa.

La Sombran ympäristössä on kahvipensaita lähes kaikkialla. Ja koska kahvi kypsyy asteittain, poiminta-aika on noin kolme kuukautta ja ajoittuu joulun molemmille puolille. Se paikka, missä sinä päivänä poimittiin, oli hieman kauempana, joten meidät tuupattiin kuorma-auton sikaosastolle ja lähdimme körryyttelemään tietä, jota en olisi uskonut voivan ajaa edes mitsupisi pajerolla, mutta ilmeisesti olin väärässä, koska kyseinen ihmekuorma-auto ajoi ”vaivatta” myös pienen puron yli. Vielä ylempänä vuoristossa siis oli juuri sen päivän poiminta loppunut ja poimijat, joiden ikähaarukka oli käytännössä 0-100, odottivat punnitusta. Voitte vain kuvitella, että tunsimme itsemme lievästi sanottuna epämukaviksi, kun tulimme pällistelemään ihmisiä, jotka ovat juuri poimineet kahvia selkä vääränä kuusi päivää seitsemästä kolmeen. Mutta aivan turha rueta jeesustelemaan, kun toisaalta hyvät poimijat saattavat sesongin aikana tienata ihan kohtalaisen hyvinkin tässä mittakaavassa. Siitä huolimatta, ettei siellä nyt ketään ruoskittu, niin ostakaa hyvät ihmiset sitä reilun kaupan kahvia…

Ihan asiasta lyhtypylvääseen, mutta täällä tuntee itsenä aivan kamalaksi suursyömäriksi. Mekin kannetaan Kaisan kanssa Supermercadosta joka päivä lisää ruokaa ja tuntuu, että kukaan paikallinen ei koskaan syö mitään ja jos syö, niin hiiren annoksen. Siis ei nekään, joilla kuitenkin on varaa ruokaan. La Sombrassakin me kuusi suurin piirtein tapeltiin viimeisestä lusikallisesta gallo pintoa (riisiä ja papuja) ja suurimmasta tortillasta. Kamala sentään! Mutta kun sahaa tuota kotikatua ylös ja alas niin kyllä siinä ehtii nälkä tulla.

Illalla todistimme sitä tosiasiaa, että ylhäällä vuorilla tulee kylmä. Mutta onneksi olimme varautuneet rommipullolla, joka lämmitti mukavasti. Sitä paitsi kaiken sen matkustamisen ja kipuamisen ja kapuamisen jälkeen oltiin aivan poikki, joten loppujen lopuksi oltiin petissä jo ennen kymmentä. Niin kuin yleensä. Aamulla sitä paitsi aina herää niin aikaisin kun aurinko nousee jo kuudelta ja kukot alkaa kiekua.

Seuraavana päivänä lähdimme taas heti aamiaisen jälkeen metsään. Vuoristoalue on osa kuivaa subtrooppista kasvillisuusvyöhykettä, mutta se metsä muistutti sademetsää, mitä nyt on kuvissa nähnyt. Puut ovat korkeita ja täynnä erilaisia epifyyttejä, kuten peikonlehteä ja liaaneja, aluskasvillisuus on vähän yksinkertaisempaa, koska tiheä latvuston läpi ei juurikaan tule valoa. Mutta täällä kasvillisuus vaihtelee aivan täysin paikan mukaan, joten samalla reissulla nähtiin tätä sademetsän tyyppistä metsää, että jonkinnäköisiä havupuita. Ja muuten näiden havupuiden alla luikerteli boakäärme. Onneksi se oli vain alle puolimetrinen, mutta en siitä huolimatta halunnut tehdä sen kanssa sen kummemmin tuttavuutta. Laiskiaisten (yhteensä kolme bongattu) ja boan lisäksi näimme myös tukaanin sekä sompopoja eli lehdenleikkaajamuurahaisia, jotka kiikuttivat omilla moottoriteillään peukalonkynnenkokoisia lehdenpaloja. Viereisellä vuorella legendan mukaan pyörii myös jonkinlainen ihmisapina, joka saattaa kaapata mukaansa suojaan oksan haaraan…

Tulomatka oli vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin menomatka. Menimme ensin yhden hotellin työntekijän saattamana taksilla La Daliaan, mikä ei ole varsinainen turistikohde. Sieltä oli tarkoitus ottaa bussi Matagalpaan ja meille selvisi, että se tulisi olemaan ns. juoksubussi. Päästiin kuitenkin kyytiin, tosin vain seisomapaikoille, mutta kumminkin. Tosin jotenkin se kahden tunnin matka oli helpompi seistä niiden kuoppien takia. Minun vieressä oli muuten mies maailman suurimman papaijan kanssa. Se oli valehtelematta yli puolimetrinen papaija ja ei ihme, että bussissa oli niin ahdasta kun se pirun papaija vei kaiken tilan. Mutta jättiläispapaijoista ja boasta huolimatta selvisimme elossa tästäkin seikkailusta, joten Tri Sykerö kuittaa ja siirtyy espanjanläksyjen pariin.